Laskiaismäessä Westendin Alpeilla

Westend Mum_Laskiaismäessä Westendin AlpeillaJPG

Mereltä puskevasta tuiskusta huolimatta lähdimme eilen koko perhe laskiaismäkeen. Westendin Alpit on huikea mäki. Nimensä mukaisesti se on korkea kuin mikä ja paikoin todella jyrkkä. Siinä on useita pienempiä mäennyppylöitä, joita voi laskea, jos ajatus ihan huipulta laskemisesta kylmää.

Kuvat eivät muuten tee oikeutta Westendin Alpeille. Kamerani ei ole tarpeeksi pro (kuvaajan taidoissahan ei voi olla mitään vikaa) saadakseni kaikkia niitä valkoisessa lumessa olevia hyppyreitä ja nyppylöitä näkyviin. Eli tuo tie alas ei ole suora ja tasainen – kaikkea muuta..!

Olen yhden kerran aikuisiässä laskenut mäen ylhäältä alas. Se oli aikaa ennen lapsia. Oli juhlat ja muutaman skumppalasin jälkeen saimme kuningasidean (nämä kaksi asiaa kun sopivat niin hyvin yhteen: skumppa ja kuningasideat) ja lähdimme mäkeen. Liukuri pyllyn alle ja sitten mentiin. Mentiin muuten liian kovaa, liian monen hyppyriin kautta ja liian vähissä vaatteissa. En istunut kunnolla seuraavana päivänä… Jäi viimeiseksi kerraksi, kun laskin mäkeä muualta kuin mummokorkeudelta.

Jossain vaiheessa porukkaa oli kuin pipoa, jolloin mäessä alkoi olla hippasen verran turhan kova meno. Kauhuissani katselin koululaisten huimapäistä kohellusta ja toivoin, etteivät omat lapset koskaan halua laskea korkealta. Toivossa on hyvä elää…

Mäenlaskun jälkeen hilpaisimme (mies sai juosta, me laiskat odottelimme) hakemaan kaakaot. Kylmässä ilmassa oli ihana juoda lämmintä juomaa! Sitten vielä kotiin syömään pakkasesta napatut laskiaispullat, niin oli ainakin sokerit kohdillaan.

Olitteko te jossain Laskiaisriehassa?

Saatat pitää myös

6 kommenttia

    1. Kiitos, kyllä se tosiaan on hurja 🙂 Kivaa siinä on myös se, että se on hyvä kyläläisten kokoontumispaikka.

  1. Hurja mäki teillä! Meidän lähellä sijaitsee Paloheinän pulkkamäki ja olen aina yhtä kauhuissani tästä mäestä kun katselen miten kovaa lapset laskevat sitä.. hui! 🙂

  2. Heippa, nyt löysin tämän sinun blogisi. Kiva lukea tapahtumista tutuilta kulmilta. Olen ollut siellä päin yhdessä päiväkodissa töissä ja tosiaan tuttuja paikkoja. Itse muistan kerran että oltiin menossa kavereiden kanssa laskemaan sinne Westendiin muttei taidettu uskaltaa sieltä ylhäältä, niin se vanhuus oli tainnut jo silloin iskeä. Olisi varmaan pitänyt ottaa vähän minttukaakaota alkuun. Minä taasen kirjoittelen oikeilta alpeilta http://suomalainenimallgau.blogspot.de/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *