Ravintola Roster Helsinki: Hitti vai Huti?

Ravintola Roster_Hitti vai Huti_Westend Mum

Nyt tulee tekstiä tuutin täydeltä, mutta kokemuksemme ei ollut hyvä… Ei lainkaan hyvä… Reiluuden nimissä täytyy huomauttaa, ettei se toki kokonaan ollut ravintolan vika. Mutta se ei ollut hyvä – kerroinko sen jo..?

Kiinnitin huomiota ravintola Rosterin olemassaoloon, kun blogikirjoitukseni ravintola Farangista keräsi kommentteja, jotka hypettivät Rosteria. Päätimme mennä kokeilemaan ravintolaa koko perheen ja isovanhempien voimin. Lapsille erikseen suunniteltu erikoiskampanja HopLopster oli jo mennyt, mutta se ei haitannut, sillä halusimmekin testata ravintolan jokaviikkoista koko perheelle ja ystäville suunnattua Sunday Roastia.

Tiedättekö niitä päiviä, jolloin vaikka olisitte tehneet mitä, kaikki menee päin pyllyä? Eilinen oli juuri sellainen päivä meillä, ehkä myös ravintola Rosterilla. Päivä alkoi ihanasti auringonpaisteella, mutta loppui revenneisiin sukkahousuihin ja veriseen polveen.

Päivän ahterilleen lentämisen syyn voi jakaa kahteen kategoriaan: Meihin ja heihin. Meillä kaikki oli mennyt päällisin puolin hyvin: Päiväunet oli nukuttu oikeaan aikaan ja oikean pituisina, vatsat olivat tarpeeksi täynnä, jotta pöydässä malttaa odotella, mutta että ruoka maistuisi ja mielet olivat hyvät. Kuitenkin, kuun asento oli ehkä vinksallaan, koska pikkuiselle iski väsy kesken kaiken ja isommillekin muurahaiset olivat rakentaneet keot ahtereiden alle.

Tilanne ei suinkaan ollut (onneksi) niin kaoottinen, kuin ehkä kuvittelette. Muut ruokailijat tuskin huomasivat sekopäistä joukkoamme. Tilanne oli vain niitä meille vanhemmille rasittavia hetkiä, jolloin sai olla kokoajan varpaillaan, eikä oma rentoutuminen ollut mahdollista.

Päätimme päästää levottoman pikkuisen jaloittelemaan hetkeksi. Alkuun tämä tuntui hyvältä idealta, kunnes… Äkkiä mini lähti viipottamaan kohti lähellä olevaa, alaspäin vievää isoa portaikkoa. Ehdin ajatella, että nyt tuli kiire. Siinä kaoottisessa tilanteessa, jossa muut lapset tanssivat jaloissani ja tarjoilijat viuhtoivat ohitse, minä päätän sitten mennä ja lentää polvilleni. Lopputulos: Viime hetkellä mini teki satakahdeksankymppiset ja sihtasi portaiden sijaan kohti avonaista ulko-ovea (päätyi onneksi syliini, eikä kadulle), rikkoutuneet sukkahousut ja vekki polvessa. Nice…

Meille jäi parannettavan varaa, mutta entäpä sitten ravintolan suoritus? Taisi se kuu tehdä temput heillekin, sillä ihan putkeen ei mennyt heilläkään. Vanhempieni tilaama viini olikin loppunut, mutta kuinka onnekkaita he olivatkaan, koska huomattavasti kalliimpi versio löytyi.

Sunday Roast -menun voi osittain tilata jaettavina annoksina tai omina. Seurueemme ei ollut tilannut jaettavia ruokalajeja, mutta sellaisen saimme. Se oli harmillista jo itsessään, mutta erityisen tylsää siitä teki se, että saimme kahden hengen annoksen kolmelle. Kaivellessamme suurennuslaseja esille, löytääksemme annoksen lautaselta, tarjoilija rupesi epäilemään itseään. Lopulta hän ei ollut ihan varma mikä annos oli, ehkä kahden, ehkä kolmen (olisin syönyt sen yksinkin), niinpä hän viipotti kysymään. Kaikessa hiljaisuudessa pöytäämme kiikutettiin lisäannos.

Tämä lohi-tartar oli muuten hyvää. Mielettömän hyvää… Kala oli juuri sopivina paloina, sopivan pehmeää, sopivasti makua ja tekstuuria. Juuri oikea määrä perunoita ja jotenkin jännittävän hyvällä tavalla kirpsakkaa sahramifenkolia. Nami!

Lapset saivat yllättäen pääruokansa samalla, kun me aikuiset saimme alkuruokamme. En ole koskaan voinut ymmärtää tätä lasten ja aikuisten eriaikaista ruokailua. Joskus jopa, vaikka alkuruokia ei edes olisi, lasten annokset kiikutetaan pöytään ennen aikuisten annoksia. Se on uskomatonta. Toki ymmärrän ajatuksen sen takana: Lapset ovat nälkäisiä, eivätkä jaksa odottaa, joten he saavat ruokansa nopeasti. Aikuiset saavat auttaa heitä ilman, että oma annos jäähtyy. Mutta mitäs sitten, kun lapset ovat popsineet omat annoksensa ja aikuisten annokset vasta tulevat? Luulevatko ravintoloitsijat, että aikuiset saavat syödä omat annoksensa rauhassa, kun jo ruokailleet ja tylsistyneet lapset ovat toimettomina..?

No joo, nyt meni jo muun papattamisen puolelle – takaisin aiheeseen. Olin kysynyt lasten Sunday Roast -menun pääruoan koosta. Ainoa vaihtoehto (!) oli lehtipihvi, jonka lisukkeista tarjoilijalla ei ollut tietoa, joten jolkotti kysymään (oli muuten pottuja – jee). Sanoi annoskoon olevan alle 7-vuotiaalle suunniteltu. No ei muuten ollut, vaan se oli ison ihmisen annos. Tämä on toki kolmannen maailman ongelma (törkeää, saimme LIIAN SUUREN annoksen), mutta rahaa se on se lastenkin annos (à 17€), jonka olisi hyvin voinut jakaa. Suurin harmitus oli se, että lasten annoksen pihvi tarjottiin mediumina. Ehkä en ole tarpeeksi kansainvälinen, mutta mielestäni pienten lasten syömän lihan tulee olla kypsää. Jos näin ei ole, tulisi siitä kysyä etukäteen, kuten aikuisiltakin kysytään mieltymyksiä.

Aikuisten pääruoissa odotukset olivat korkealla. Mustekala oli usean meistä herkkua. Pääelementti olikin mehevä ja maukas. Valitettavasti kuitenkin pienemmät lonkeroiden osiot olivat palaneet. Suuhun jäi kärähtänyt tuntuma, eikä itse mustekalan herkkä maku. Ohessa tarjottu risotto jakoi mielipiteitä, osan mielestä se oli upeaa, minusta siihen oli jätetty liikaakin purutuntumaa.

Sitten jälkiruokiin. Olimme pyytäneet huomioimaan ruoka-ainerajoitukset jälkiruoan osalta. Yksi kolmesta (samasta rajoituksesta) onnistuttiin toteuttamaan, kaksi muuta ei. Kaksi tarjoilijaa saivat aikaan minimaalisen suukovun selvitellessään, kuka oli tehnyt virheen, tilauksen vienyt vai tuonut. Minun muokattu annokseni oli päätetty (kysymättä) heittää kuperkeikkaa ja sain jotain aivan muuta, kuin mitä menuun kuului. Asiaa perusteltiin sillä, että oli kivempi tarjota ”ei niin riisuttu annos”, vaan jotain kokonaisempaa. Kuitenkin lautasellani seisova pannacotta oli hyllyvän unelman sijasta liivateköntti.

Lasten annokset uupuivat edelleen ja viimein tarjoilija tuli tuomaan ilouutisen, että lapset saavatkin pirtelöt. Ahaa, kiva… Kai? Tilasimme menun mukaisen jäätelön ja pullan, mutta saimmekin litsipirtelöt. No, upposivathan nuokin – osittain. Erityisesti vanhin lapsista oli harmistunut tähän kysymättä tehtyyn vaihtokauppaan.

Ruokailun kokonaiskesto oli yli 2,5 tuntia. Aikuisten seurassa, viinin virratessa ja kielenkantojen lauleskellessa se on ihan ok aika. Lapsiperheille se on kuitenkin todellinen nounou. Kaikki eteni hy-vin verk-kai-ses-ti. Ehti tulla jano, kun jopa juomia sai odottaa..!

Sunday Roastia mainostetaan ”for family and friends”. Ehkä, mutta ikärajan kanssa. Tämä ravintola ei sovellu pienten lasten perheille (reippaasti yli kouluikäiset minimissään), ei vaikka kuinka asiaa mainostetaan ja yritetään kääntää ja vääntää toisenlaiseksi. Tuosta HopLopsterista en tiedä, mutta tiedättekö mitä… Juuri tällä hetkellä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Pakko vielä tähän loppuun vääntää veistä haavassa. Meidän perheellämme on tapana syödä sunnuntaisin hiukan paremmin ja pitkän kaavan mukaan. Lähdettyämme ravintola Rosterista esikoinen kysyi: ”Menemmekö nyt kotiin ja syömme hienosti?”

Niinpä.

Saatat pitää myös

2 kommenttia

  1. Hyvä, että kirjoitut rehellisesti mielipiteesi! Aina ei onnistu :/ Tosi harmi, että teille sattui näin monta mokaa.Harmillista siksikin, että todennäköisesti ette mene ravintolaan uudestaan(?). Omalla kohdallani ainakin monesti valitettavan pienilläkin mokilla menee fiilis koko paikkaan.

    1. Mokia tietysti tapahtuu kaikille, mutta tärkeää on se, miten asian hoitaa ja selvittää. Kun sekään ei mennyt ihan putkeen, niin ei, me emme ole menossa tuonne uudestaan. Juuri kuten sanoit, meni fiilis 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *