Tapiola Uudistuu: Stockmann Avautunut

Tapiola Uudistuu_Ainoa_Westend Mum

Kävimme eilen Tapiolan Ainoan avajaistapahtumassa. Useita uusia kauppoja avattiin, muun muassa uusiin tiloihin muuttanut Stockmann.

Menimme paikalle lähinnä Ainoan edustalla esiintyvien Muumien takia. Kuten lähes aina isoissa yleisötapahtumissa, porukkaa oli kuin pipoa, eikä niistä Muumeista nähnyt mitään. Onneksi pienet eivät harmistuneet, vaan olivat hyvin ratkaisukeskeisiä. Täytyy siis mennä kesällä taas Muumimaailmaan, oli heidän ihanan suoraviivainen ja looginen ratkaisu.

Muumit jäivät, mutta uutta Stockmannia kävimme ihastelemassa. Täytyy sanoa, että tämä tyylikkään tumma ilme (siis tietysti sama mitä keskustassa on ollut jo jonkun aikaa) on hieno. Kun vertaa vanhaan, niin todella hieno. Ostimme minulle takin ja mieskin sai paidan. Siinä vaiheessa alkoi jo pienimpiä shoppailukamuja väsyttää, joten nopeasti vielä Herkun kautta kotiin. Menen joku kerta ihan yksin kiertelemään koko Herkun läpi, niin tyylikkäitä ja herkullisia juttuja sieltä löysin. Myös lastenosasto jäi näkemättä, se tietysti kiinnostaa paljon.

Kevätvaatteita uupuu vielä, joten edessä on niiden hankinta. Varmasti suuntaamme tuonne Ainoaan ja Stockmannille!

Joko te olette käyneet katsastamassa uuden ostosmaailman?

Muista seurailla myös Facebookissa, Twitterissä ja erityisesti Instagramissa!

Saatat pitää myös

2 kommenttia

  1. Kuulostaa lupaavalta! Itse jätin avajaishulinat suosiolla väliin, mutta viikonloppuna ajattelin käydä kurkkaamassa, miltä Tapiola nyt näyttää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *