Kantarellikrepit

Kantarellikrepit_Westend Mum

Tämän kun isket pöytään, teet varmasti vaikutuksen vieraisiisi. Kantarellikrepit on herkkä ja kaunis ruokalaji, ja soveltuu hyvin alkupalaksi tai kevyeksi pääruoaksi.

Valmistin kantarellikreppien letut ihan perusohjeella, eli sekoitin 5 dl maitoa, 2 munaa, 3 dl jauhoja ja hippasen suolaa yhteen ja jätin hetkeksi tekeytymään. Paistoin sitten letut rasvassa.

Samoihin aikoihin valmistin täytteen kuullottamalla puhdistettuja ja pilkottuja kantarelleja ja kevätsipulin vartta voissa. Maustoin suolalla ja mustapippurilla, jonka jälkeen täytin krepit kantarelliseoksella ja suljin pussin ruohosipulin pätkällä.

Homma on muuten helppoa, mutta vaatii pientä vaivaa, ellei kreppien teko käy käden käänteessä. Itse sain tehdä muutaman sammakon, ennen kuin sain aikaan joutsenen. Hyvää kuitenkin oli, joten kokeilkaa ihmeessä!

Kuulostaako hyvältä vai tarjoiletko letut mieluummin mansikkahillon ja kermavaahtoläjän kanssa?

Muita kantarelliaiheisia reseptejä blogissani: gluteeniton gluteeniton kantarellipiirakka ja kantarellikastike.

Saatat pitää myös

6 kommenttia

    1. Ihana, sinä jaksat mennä metsäretkelle, minä kierrän ne paikat kaukaa ja suuntaan torille 😀 No, oli se tapa mikä vain, tärkeintä että saadaan kantarelleja pöytään!

    1. Ne ovat ihan parasta syksyssä! Olen varmaan tullut vanhaksi, sillä jopa säilöin niitä tänä vuonna. (Asia, jota en uskonut tekeväni tyyliin koskaan… säilöminen…) 😉 Mutta pakko se vaan on, kun ovat niin hyviä! Täytyy käydä kurkkaamassa josko sinulla on joku jännä resepti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *